Hyvät kollegat!

Meitä ei voida enää lain voimalla pakottaa, mutta suosituksin yhä yritetään yllyttää, avohakkuita ja maanmuokkauksia tekemään. Meidän pitää perehtyä metsiemme ekologiaan, että tiedämme miksi niitä tulee välttää.

”Kokonainen maailmankaikkeus piilee metsiemme maaperässä”, sanoo eräs metsämaatieteen tutkija. Tutkittua tietoa emme helposti saa, mutta voimme lukea esimerkiksi kirjan Metsän salainen elämä. Sen jälkeen aika paljon tiedämme, mitä jalkojemme alla tapahtuu ja osaamme suhtautua siihen oikealla tavalla. Raskailla koneilla talloen ja maata rikki repien olemme turmelleet metsiemme tärkeintä omaisuutta. Sitä, joka metsiemme kasvun pitää yllä. Puillamme ei ole hampaita, joilla ne voisivat ravintoaan pilkkoa, mutta maaperässä on valtava eloyhteisö, joka puuhaa puidemme puolesta. Sienet, bakteerit, levät ym. jatkavat prosessia. Ravinteet liukenevat veteen. Sitä liuosta puumme juuriensa kautta imevät, ohuen ohuilla ”mehupilleillä”. Siihen tämä maaperämme erittäin monimutkainen systeemi tarvitaan. Eikä ole viisasta sitä ehdoin tahdoin turmella. Voimme miettiä, olemmeko jo vaikuttaneet metsiemme kasvuun, mutta vastausta emme saa, kun tämä yksi ja ainut käytänkö on jatkunut iäisyyksien ajan.

Mätästykset historiaan

Mätästys on kallis ja epäviisas teko, eikä se edes turvaa taimien kasvuun lähtöä. Päinvastoin. Toukokuulla viimeistään moni kokee elämänsä yllätyksen. Ne, jotka meille suosituksiaan sanelevat, syyttävät kuivuutta. Ei pidä luonnon systeemiä särkeä, eikä etenkään kääntää kunttakerrosta ylösalaisin. Luonnon systeemiin kuuluu muun muassa kapillaari-ilmiö, se nosti viime kesänäkin maanpovesta riittävästi kosteutta, kun kuivunutta kunttakerrosta ei taimipaakun alla ollut. Komeat luonnontaimet mättäiden välissä sen todistivat, eritoten turvemailla, vieläpä kangasmaillakin.

Ongelmaan on ollut ratkaisu jo vuodesta 2016 alkaen. Suurin ongelma on tullut siitä, että nämä, jotka suosituksiaan sanelevat välittävät myös taimia. Järjestelmä on hyvin epäeettinen, eikä palvele meidän etuamme Ratkaisu on ollut Mini Forest maapora. Mutta sitä nämä eivät suosittele. Eivät ole suostuneet edes kokeilemaan. Pora rikkoo maanpintaa minimaallisen vähän, kun taimi tarraimella työnnetään hieman ahtaaseen reikään, se on heti ”ihokosketuksessa” kaikkeen hyvään. Sienirihmastot, bakteerit, levät, koko eloyhteisö ympäröi sitä joka puolelta. Voiko parempaa kasvupaikkaa 3-4 sekunnissa valmistaa? Kolmen kasvukauden kokemus on osoittanut, että täydennysistutukset voi kutakuinkin unohtaa. Paras näyttö tuli viime kesänä.

Poramenetelmästä saamme parhaan hyödyn jatkuvassa kasvatuksessa. Hakkuut tapahtuvat ajourilta, maata tallaantuu vähemmän kuin aukkohakkuussa. Metsän monimuotoisuus säilyy. Eikä kivikotkaan ole esteenä, hieman hidasteena kylläkin.

Avohakkuut historiaan

Jatkuvassa kasvatuksessa meidän ei enää tarvitse odottaa, että kaadettujen puiden tilalle luontaisesti syntyisi uusi taimisto. Voimme istuttaa jalostetuista siemenistä kasvatetut taimet pora-menetelmällä heti. Niiden kasvunopeus on 15-20 % parempi, kuin luontaisesti syntyneiden taimien. Perustaimistoksi riittää 400-500 kpl / ha. Tulevaisuuden ehkä parhaiten turvaamme, kun istutamme monen puulajin sekametsän. Mänty on valopuu ja juuret menevät suoraan maahan. Sitä kannattaa suosia ajourien reunuspuina. Lukumäärä ei ole suuri, ne voi helposti käsitellä hirvien torjunta-aineella. Aikaa olemme säästäneet noin 10 vuotta , kun istutimme 1-2 vuotiaista perustaimiston heti. Taimikustannus oli noin 150 € ja istutus enimmillään saman verran. Realistinen oletus on, että noin 15 vuoden välein voimme operaation uudistaa. Karummilla mailla hakkuu vähän viivästyy. Hakkuun aikana voimme aina varmistaa lahopuiden riittävyyden ja palanutta puutakin saamme syntymään, kun koneen kuljettajalla nostatamme lumppipöllejä oksakasojen päälle ja tuikkaamme kasat tuleen. Tietenkin silloin kun tulen leviämisen vaaraa ei ole. Ruohottumista tapahtuu hyvin vähän, eikä vesakon raivaustakaan paljoa ole. Niin kauan, kun tukin ja kuitupuun hinta ero on 1:3, voimme kohtuullista kannattavuutta odottaa. Jos sellainen ihme tapahtuisi, että suhde joskus muuksi muuttuisi, metsämme ovat kuitenkin sen ikäisiä metsiä, että niissä kuutioita kertyy kaikkein parhaiten, pienin kustannuksin ja vähällä vaivalla.

Metsäkoneiden ajourat

Pahimmillaan ne ovat kuin metsäojia. Erityisen pahoja ne ovat rinnemailla ja voivat vanhetessaan kuljettaa maa-aineksia ja ravinteita jopa enemmän kuin uutena. Niin kuin oikeat ojatkin ja joita 60-luvun jäljiltä löytyy lähes jokaisesta notkosta. Meidän tulee vaatia, että uriin tehdään katkoja. Ajokoneella se onnistuu, eikä kestä kauaa, kun kouralla nostaa oksia uriin, sekaan vähän maata ja ajaa koneella edestakaisin yli.

Kaivinkoneiden työmaat tulee keskittää vanhojen virheiden korjaamiseen. Ei pidä enää sallia, että järviämme pidetään metsistä tulevien kuravesien laskeutumisaltaina, niin kuin tähän asti on ollut.

Sellua voi keittää paksustakin puusta. Riukumetsiä ei enää sitä varten tarvitse perustaa.Eikä niin tolkuttoman työläällä tavalla metsää uudistaa.Aikanaan se oli pakko, nyt niitä hakataan. Vaikka kaiken olisimme tehneet itse. Istutukset, ruohoukset, varhaisperkaukset, harvennukset, vesaamiset ja vielä esiraivauksenkin. Ei se paljoa auta, kun 20 tonnin kaatokone tulee tekemään 6 metriä leveitä ajouria ja puolentonnin murikalla kurottelee saappaamme varren vahvuisia puita. Saa saaliksi 70 litran kapuloita ja viidentoista kurotuksen jälkeen kokoon yhden kiintomotin. —– Kannatta laskea,— tuliko ”tuohta”, vai menikö miinukselle. 

Uusi punainen kirja julkistettiin 8.3.2019. Lähes kolmasosa löytyi metsäluonnosta. Suurimpana haittana pidettiin lahopuun vähäistä määrää. Media huolestui nisäkkäistä ja linnuista. Kokonaan vaille huomiota jäi maanrajassa ja -sisässä elävä lajien kirjo. Kun siihen lisätään ne joiden muna-, toukka-, ja kotelovaihe on myös maan sisässä, luku tuplaantuu. Kaikki ovat sopeutuneet selviytymään talven kylmyydestä. Mutta sille ne eivät mahda mitään, kun 20 tonnin metsäkone metrin levyisillä teloilla jyrää yli. Näin tapahtuu varsin kattavasti avohakkuu alueilla. 

Vanha metsälaki 1967 (pakkolaki) jäi historiaan 2014. Jokaisesta punaisesta kirjasta olemme nähneet mihin se on johtanut. Suosittelijat haluavat jatkaa samalla linjalla, eli taistella luonnon mekanismeja vastaan. Sitä taistelua ne eivät tule milloinkaan voittamaan.

Hyvät kollegat, meitä on 600 000. Meillä on voimaa ja valtaa. Me teemme toisin. Me tuotamme virkistävän ja terveellisen ympäristön niillekin, jolla metsää ei ole. Emmekä suosi piilokartellien pitäjiä. Kun vielä keksimme keinot, että ajouriakin tarvitsemme vähemmän, olemme kestävän kehityksen tiellä. Itse asiassa tekniikka on jo melkein olemassa , sitä on vaan sovellettava uudella tavalla.

Seppo Rantakallio Mini Forest 23.3.2019